Joensuun seudun aluekeskusohjelma 2007 - 2009

Aluekeskusohjelma oli osa Suomen kansallisen aluepolitiikan kokonaisuutta. Ohjelma perustui hallituksen syksyllä 2000 hyväksymiin aluepoliittisiin linjauksiin. Ensimmäinen ohjelmakausi koski vuosia 2001 – 2006. Marraskuussa 2006 valtioneuvosto nimesi kaikki edellisellä ohjelmakaudella mukana olleet 35 aluetta ohjelmaan vuosiksi 2007 – 2010. Ohjelmakausi päättyi vuoden 2009 lopussa uuden koheesio- ja kilpailukykyohjelman (KOKO) käynnistyessä 2010 alussa.

Ohjelman kansallisesta koordinoinnista vastasi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), jonka kautta ohjelma-alueet saivat perusrahoitusta (maakunnan kehittämisraha) enintään 50 % ohjelmansa toteutukseen. Loppuosa rahoituksesta tuli mukana olevilta kunnilta.

Joensuun seudun aluekeskusohjelma-alue koostui seudun kuudesta kunnasta (Ilomantsi, Joensuu, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi). Ohjelmalla oli maakunnallinen ulottuvuus, sillä Keski-Karjala ja Pielisen Karjala olivat toteutuksessa mukana yhteistoiminta-alueina.

Ohjelman hallinnoinnista ja koordinoinnista vastasi Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy. Ohjelman toteutus perustui tiiviiseen verkostomaiseen yhteistyöhön maakunnan eri toimijoiden kanssa.

Yksittäisiä toimenpiteitä toteuttivat JOSEK Oy:n lisäksi mm. Joensuun Tiedepuisto Oy, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Joensuun yliopisto, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Karelia Expert matkailupalvelu Oy, Suomen Kivikeskus Stone Pole Oy sekä Keski-Karjalan Kehitysyhtiö KETI Oy. Ohjelman toteutus oli kytketty tiiviisti Joensuun seudun elinkeino-ohjelman toteutukseen.

Ohjelman toteutusta seurasi ja johti johtoryhmä, jossa olivat edustettuina eri viranomaiset, seudun kunnat, oppilaitokset, elinkeino- ja työmarkkinajärjestöt sekä yhteistoiminta-alueet. Johtoryhmä kokoontui noin viisi kertaa vuodessa. Ohjelmasta vastaavana päättävänä elimenä toimi JOSEK Oy:n hallitus, joka hyväksyi mm. vuosittaiset toiminta- ja taloussuunnitelmat johtoryhmän esityksestä.

Ohjelmakauden 2007 – 2009 ohjelma-asiakirja, vuosittaiset toiminta- ja taloussuunnitelmat sekä kunkin vuoden ja koko ohjelmakauden 2007 - 2009 toimintakertomukset löytyvät alla olevista liitteistä.



  Toimintasuunnitelma 2008 (151 kb) »
  Toimintasuunnitelma 2007 (99 kb) »
  Toimintasuunnitelma 2009 (176 kb) »
  Toimintakertomus 2007 (319 kb) »
  Toimintakertomus 2008 (181 kb) »
  Toimintakertomus 2009 (287 kb) »
  Toimintakertomus 2007 - 2009 (391 kb) »


  Ohjelma-asiakirja 2007 - 2010 (108 kb) >>
  Joensuun seudun ohjelmaehdotus 2007 - 2010 (102 kb) >>

         

Jarmo Kauppinen
Ohjelmajohtaja
Puh. 0500 – 285 905
  jarmo.kauppinen@josek.fi

Kimmo Kurkko
Ohjelmakoordinaattori (Joensuun
seudun elinkeino-ohjelma)
Puh. 0400 – 195 333
  kimmo.kurkko@josek.fi

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Länsikatu 15, 80110 Joensuu, puh. 020 721 8770 Yritysneuvontapalvelut puh. 020 721 8787