Pohjois-Karjalan Yrityskummit ry
- Pohjois-Karjalan Yrityskummit ry on perustettu kesällä 2007. Yhdistyksen toiminnanjohtajana ja yhteyshenkilönä toimii oman työnsä ohella Josek Oy:n yritysneuvoja Tapani Hirvonen.
- Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii Esa Komulainen ja varapuheenjohtajana Asko Tirkkonen. Lisäksi yhdistyksen hallitukseen kuuluvat varsinaisina jäseninä Pekka Sitari, Pirkko-Liisa Hirvonen ja Juho Björn. Hallituksen varajäsenet ovat Pentti Hannonen, Markku Kuivalainen, Esko Myller ja Anne Kakko-Piiroinen.
- Yrityskummit ovat kokeneita, eläkkeellä tai edelleen työelämässä olevia yritysjohtajia tai muita elinkeinoelämän asiantuntijoita. Yrityskummit auttavat kokemuksellaan sekä aloittavia että toimivia yrityksiä.
|
|
- Yrityskummi on luottohenkilö, joka toimii yrittäjien keskustelukumppanina, valmentajana ja neuvonantajana. Hän tuo yrityksen käyttöön paitsi omaa osaamistaan myös koko kummiverkoston asiantuntemusta.
- Yrityskummien vahvuuksia ovat esimerkiksi liikkeenjohto, sukupolvenvaihdokset, kansainvälinen kauppa, markkinointi, yhteydet rahoittajiin ja päättäjiin sekä PK-yritysten kehittäminen.
- Yrityskummit tekevät yritysten ja kuntien neuvontatyötä talkooperiaatteella, ns. "kahvipalkalla".
- Yhteydenotot yrityskummeihin toiminnanjohtaja Tapani Hirvosen kautta! (050-553 9930, tapani.hirvonen@josek.fi)

|
|
|

|