Pohjois-Karjalan Yrityskummit ry
- Pohjois-Karjalan Yrityskummit ry on perustettu kesällä 2007. Yhdistyksen toiminnanjohtajana toimii oman työnsä ohella Josek Oy:n yritysneuvoja Tapani Hirvonen.
- Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja alueen yhteyskummina toimii Esa Komulainen. Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat varsinaisina jäseninä Raili Madekivi, Juho Björn, Esko Myller ja Erkki Buska. Hallituksen varajäsenet ovat Pentti Hannonen, Pirkko Pohjoranta, Matti Puolanne ja Heikki Hyvärinen.
- Yrityskummit ovat kokeneita, eläkkeellä tai edelleen työelämässä olevia yritysjohtajia tai muita elinkeinoelämän asiantuntijoita. Yrityskummit auttavat kokemuksellaan sekä aloittavia että toimivia yrityksiä.
|
|
- Yrityskummi on luottohenkilö, joka toimii yrittäjien keskustelukumppanina, valmentajana ja neuvonantajana. Hän tuo yrityksen käyttöön paitsi omaa osaamistaan myös koko kummiverkoston asiantuntemusta.
- Yrityskummien vahvuuksia ovat esimerkiksi liikkeenjohto, sukupolvenvaihdokset, kansainvälinen kauppa, markkinointi, yhteydet rahoittajiin ja päättäjiin sekä PK-yritysten kehittäminen.
- Yrityskummit tekevät yritysten ja kuntien neuvontatyötä talkooperiaatteella, ns. "kahvipalkalla".
- Yhteydenotot yrityskummeihin toiminnanjohtaja Tapani Hirvosen (050-553 9930, tapani.hirvonen@josek.fi) tai puheenjohtaja Esa Komulaisen ( 0500-273 524, esa.t.komulainen@gmail.com) kautta!
Katso tästä esityksestä tarkempaa tietoa siitä, mitä yrityskummitoiminta tarkoittaa.

|
|
|
|
|
Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö
JOSEK Oy Länsikatu 15, 80110 Joensuu, puh. 020 721 8770 Yritysneuvontapalvelut puh. 020 721 8787