« takaisin
13.06.2018

Kontiolahden kunta etsii yhteistyöyrityksiä osallistumaan yrittäjyyskasvatukseen

Kontiolahden kunnan uuden strategian painopistealueena on innostavin kasvun ja oppimisen ympäristö. Tähän teemaan olennaisena osana liittyy lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatus kunnan alueen kouluissa ja päiväkodeissa. Tehtävästään innostunut ja opetus- ja varhaiskasvatushenkilöstöstä koostuva yrittäjyystiimi on suunnitellut Kontiolahdelle käytännön yrittäjyyspolkua, jossa yrittäjyyskasvatus muodostuu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Kontiolahden kunta yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa haastaa kaikki alueen yritykset mukaan yrittäjyyskasvatuksen tekemiseen uudella ja innostavalla tavalla. Avoimella palautekyselyllä kerätään yrityksiltä tietoa siitä, kuinka yrittäjät haluavat olla mukana tekemässä yhteistyötä alueen koulujen ja päiväkotien kanssa. Saadun tiedon pohjalta räätälöidään Kontiolahden kouluihin ja päiväkoteihin uusi yrittäjyyskasvatusmalli, joka sisältää erilaisia tapahtumia, teemapäiviä ja yritysvierailuita.

Alueen yrittäjille ja yrityksille suunnattuun kyselyyn toivotaan vastauksia kesäkuun 2018 aikana. Kyselyyn pääsee tästä linkistä https://tinyurl.com/y852zasc ja kunnan nettisivuilta osoitteesta www.kontiolahti.fi.

Kyselyn ovat toteuttaneet yhdessä Kontiolahden kunta, Kontiolahden Yrityspalvelu Oy, Kontiolahden Yrittäjät ry ja Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy.

Lisätietoja:
Annu Ahonen, toimitusjohtaja, Kontiolahden yrityspalvelu Oy, 0400 265 020, annu.ahonen@kontiolahti.fi
Jarkko Peiponen, yritysneuvoja, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy, 0400 378 777, jarkko.peiponen@josek.fi


Julkaisija: Mari Naumanen

« Takaisin